|
POETS OF THE FALL: TEMPLE OF THOUGHT / Insomniac Music |
|
|
Lähettänyt Jani Sipilä Luettu 565 kertaa.
|
|
13.05.2012 |

    4
Ydinkysymys: Koko kansan yhtye?
Poets Of The Fall on sympaattinen yhtye, joka kasvaa vielä yhtenä viimeisistä oljenkorsista pellossa, jota rankkasade on kiivaasti viime vuodet piiskannut. Poets Of The Fall on niitä harvoja yhtyeitä, jotka ovat pärjänneet omillaan ja päässeet pitkälle. Siitäkin huolimatta, että kotimaiset levy-yhtiöt pitivät yhtyettä mitäänsanomattomana, ja iäkkäämmät kriitikot syyttävät yhtyettä edelleen muovisuudesta, koska heidän musiikissaan ei ole indien laiskuutta tai bluesrockin perinteitä.
Poets Of The Fall on viihdearvoltaan hyvin määrätietoinen yhtye. Poprockin kliseitä viljellään häpeilemättömästi, mutta yhtyeellä on myös kykyä tuoda omia, persoonallisia ja tässä yhteydessä jopa epäkaupallisia ideoita mukaan kuvioihin. Edellisen levyn progeilut on sentään jätetty pois, mikä on hyvä asia, koska suoraviivaiset ja tarttuvaksi sävelletyt kappaleet ovat yhtyeen vahvinta osaamisaluetta.
Siinä missä meikäläiselle vanhojen äijien rock tai kenkiintuijotteluindie eivät onnistu tuomaan esiin tunteita, Poets Of The Fallin hyvällä maulla tehty popestetiikka ja ajan hengessä kiinni olevat, muotitietoiset koukut pistävät energiat liikkeelle.
Musiikkibisnes ei kaipaa laskelmoitua indietä tai erikoisuutta, vaan hyviä kappaleita ja korkeatasoista esityskykyä. Molempia Poets Of The Fallilta löytyy.
Kotisivut |