
    2
Ydinkysymys: Missäköhän Robin on 10 vuoden kuluttua?
Robin Packalen (s.
1998) on kuin Suomen Justin Bieber. Ainakin Robinin saama suosio on Bieberin
aiheuttaman hysterian kaltaista. Pojilla on nelisen vuotta ikäeroa, joten Robin
on vielä lapsi. Vuonna 2008 Robin voitti lasten ja nuorten valtakunnallisen
laulukilpailun Staraskaban. Onpahan Robin ehtinyt edustaa Suomea myös Venäjällä
New Wave Junior -kilpailussa. Kaikesta päätellen Robin osaa aivan oikeasti
laulaa, vaikka albumilla autotunen käytössä ei olla pihtailtu.
Koodin taustalla
on joukko osaavia tekijöitä, kuten vastaava tuottaja Maki Kolehmainen ja Jimi
Constantine (ex-Pääkallo). Biisit on tehty huolellisesti ja mukana on kiitettävästi
oikeita instrumentteja, eikä pelkästään tietokoneella nakutettuja taustoja. Ensimmäisen
Frontside Ollie -hitin lisäksi albumilta ei oikein jää muuta päähän.
Kappaleiden sovitukset ovat luonnollisesti täysin ennalta arvattavia, tekstit
imeliä ja albumilla on vain kaksi kantavaa teemaa: teinirakkaus ja teiniangsti.
Frontside Olliessa
Robin laulaa aikuistenkin mediassa aika ajoin esiin nousevasta puheenaiheesta:
tytöt (naiset) ja pojat (miehet) alkavat usein seurustella ystävyyssuhteiden
kustannuksella. Skeittitermeistä autuaasti tietämätön kuulija joutui kysymään
nuoremmiltaan, mistä ihmeen frontside olliesta kaikki oikein puhuivat. Ja
kaikkihan puhuivat, mikä on hieman hämmentävää, sillä miksi meitä aikuisia
kiinnostaa Robinin kaltainen teinisensaatio?
Robinin
ydinfanikuntaan kuuluu ala-aste- ja päiväkoti-ikäisiä lapsia. Onko tässä
lastenmusiikin tulevaisuus? Robinin kappaleita ei tanssita vain ala-asteen
limudiscossa, vaan paljon aikaisemmin. Teinitähdellä on helppo lyödä rahoiksi.
Jos lastenmusiikki ei tietyn iän jälkeen
enää jaksa innostaa, on oiva sauma johdattaa lapset muunlaisen musiikin pariin.
Varsinaisen lastenmusiikin yleisön keski-ikä on vuosi vuodelta laskenut, joten
myös yhä nuoremmat kuulijat siirtyvät valtavirtapopin pariin.
Albumilla on kaksi
astetta rankempaa hevivetoa, jossa keskeisenä teemana on nuoren kapina
vanhempiaan kohtaan. Faija skitsoo taas -kappaleessa Robin julistaa varmasti
monen teinin sanomaa: vanhemmilta saadut rahat hupenevat nopeasti kaikkeen
todella tärkeään, kuten leffalippuihin ja hampurilaisiin. Tämän ymmärrettyään
vanhemmat varmasti ovat valmiita antamaan vielä lisää rahaa. Kappaleessa Huutaa
Robin kysyy: ”Miten sä jaksat tentata mua, kun mun mielipide ei paina
muutenkaan?”
Albumin päättävässä
kappaleessa Ihan helmi Robin tekee jotain yllättävää, nimittäin pyytää äidiltä
anteeksi. ”Sä oot ihan helmi äiti kuitenkin.” Juuri näin Robin, tässä laulu lähestyvään
äitienpäivään. www.robinmusic.fi
|