Live | Metal | Rock | Pop

CARNAL DEMISE: CARNAL DEMISE / Inverse Records Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Kari Koskinen
Luettu 1182 kertaa.
  
18.04.2012
carnaldemise.jpg



  
 

Ydinkysymys: Kotimaista melodista deathia, joka ei kuulosta nössöltä. Voiko tämä olla totta?

No jopas on saatu levylle taiotuksi todella muhkeat ja painavat soundit. Aloitusraita Flatline Fever käynnistyy sellaisella tärykalvojen lepatuksella, että rytmikkäästi murjova groove alistaa kuulijansa ihan tosissaan. Tätä taustaa vasten onkin tavallaan sääli, että kotimaisen Carnal Demisen debyyttipitkä paljastuu pian murskaavaa ensivaikutelmaansa sävykkäämmäksi paketiksi. Vihaisesti karjuvien laulujen ohella kuullaan myös hivenenen melodisempaa ilmaisua, ja julmasti riffittelevien kitaroiden oheen on isketty tunnelmaa laventavia kuvioita.

Suoraa vertailukohtaa Carnal Demisen soundille en ole keksinyt, mutta enimmäkseen keskitempoisena kulkevien biisien nopeammat osuudet liippaavat sekä semimelodisen huudon että musiikin puolesta aika läheltä ruotsalaista Darkanea. Kokonaisuutena mättö on kuitenkin raskaampaa, likaisempaa ja miehekkäämpää sorttia. Toinen edes puolinainen vertailukohta joidenkin melodisempien juttujen suhteen voisi löytyä Hypocrisyn tienoilta, mikä ei näissä korvissa haittaa lainkaan.

Lapsekkaaksi nössöilyksi Carnal Demise ei sentään missään vaiheessa vajoa, vaikka hetkittäin (Scum kuulostaa pahimmillaan lähes Stam1nalta, ja The Pulse Of The Endin teknoilualku on muuten vain helvetin rasittavaa pelleilyä) haistellaankin ikävästi niin sanotun nykyaikaisen suomimetallin tunkkaisempia vesiä. Kivikautinen jääräpää kun olen, niin olisin kaivannut levyltä vielä nykyistäkin kokonaisvaltaisempaa rankaisua. Soitto- ja soundipuoli hoituvat nimittäin sen verran jämäkällä hallinnalla, että sävykirjoa kaventamalla levystä olisi voinut tulla pienen piirin - mutta sitäkin kovemmalla innolla - ihailema merkkiteos. Toisaalta tämä on turhaa haaveilua, sillä näin rahtusen melodiaakin hyödyntävänä runttausfestivaalina bändi saattaa päästä joskus yleisömäärissä mitattuna pidemmällekin. Talenttia meinaan löytyy, se on teille lukijoille helppo luvata.

Debyytiksi Carnal Demise on kiepauttanut esimerkillisen tykin levyn, eikä tämä kyllä kokeneempienkaan turpiinvetäjien rinnalla kalpene. Raskasta, osin asennemetallisiakin sävyjä hakeva melodinen death metal ottaa hajua ruotsalaisilta, mutta kaikkiaan kyseessä on sopivan omaleimainen, ankara ja biisimateriaaliltaan toimiva räjähdys.

Bändin kotisivut
Comments

You must javascript enabled to use this form

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Add comments: CARNAL DEMISE: CARNAL DEMISE / Inve...

Enter your comment below:

Name: (required)
E-mail: (required)
Your email will not be displayed on the site; only to our administrator.

For more BBCode info:  [Click here]

Supported BBCode

[b]bolded text[/b]
[i]italicized text[/i]
[u]underlined text[/u]
[s]striked text[/s]
[sub]subscripts text[/sub]
[sup]superscripts text[/sup]
[center]center text[/center]
[hr] To draw a line
[url]http://ongetc.com[/url]
To quote:[quote]quoted text[/quote]
[code]monospaced text[/code]
To change text size: [size=9]Your Text[/size]
To change text color: [color=red]Red Text[/color]
or [color=#FF0000]Red Text[/color]
(Can use many different color names or hex codes.)



Comment:

Digitalplant.fi