|
Mieheni on muusikko ja hänellä on hifikorvat. Hän tilaa jotain musiikin tekemistä käsittelevää lehteä, mutta joskus epäilen, että hänen lempilehtensä on musiikkikauppa Thomannin kuvasto. Kotona kuunnellessaan musiikkia hän vääntää mikseristä tai kompressorista vipua, jotta se kuulostaa paremmalta. Minulle ajatus on hassu: musiikille voi tehdä itse jotain ja saada sen kuulostamaan paremmalta.
Viime syksynä sain hänet ensimmäistä kertaa raahattua rock-keikalle, Tavastialle. Hän olisi halunnut seisoskella lavan sivussa vähän kauempana, mutta itse olin keskellä edessä ja suostuttelin hänetkin sinne. Jostain syystä sillä nimenomaisella keikalla soundi oli keskellä huonompi kuin yleensä, sen kuulin jopa minä. Sivussa olisi ollut parempi. Hän oli katkera.
Muutamia viikkoja sitten kävimme VNV Nationin keikalla Amstelveenissä. Eturiviin, eturiviin, minä hinguin. Oli kyseessä sitten stadion tai klubi, tykkään olla ihan edessä. Halusin eturiviin teininä ja haluan sinne edelleen. EBM-keikalla moshpitissä on toki vaarana tukehtua kybergootittarien kaksimetrisiin hiuslaitteisiin, mutta sen riskin olin valmis ottamaan. (Sitä paitsi eturivissä riski on pienempi, kun niitä muovipötkötukkia ei tunge naamalle edestä päin.)
Ei, mieheni purnasi. Ainoa oikea paikka on tietysti miksauspöydän edessä. Siellä on paras äänenlaatu! Lopulta teimme kompromissin ja valitsimme paikan puolivälistä lavan ja miksauspöydän välistä. Eihän siinä ollut aivan samaa tunnelmaa kuin eturivissä olisi ollut. Kompromissi on aina kompromissi.
Viime vuonna vierailin kuuroille tarkoitetussa musiikkitapahtumassa. Se osoitti hyvin, että livemusiikista voi nauttia muutenkin kuin korvilla. Onhan se plussaa, jos miksaaja on tehtäviensä tasalla, mutta hifistelyn ja hifikorvat voi minun puolestani keikoille mennessä jättää kotiin.
|
