Live | Metal | Rock | Pop

SOMBERAEON: BROKEN / Inverse Records Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Kari Koskinen
Luettu 682 kertaa.
  
28.12.2011
somberaeon_broken.jpg



  
 

Ydinkysymys: Haluatko aukoa ranteesi 90-luvun tyylillä?

Murhetta ja surua ei parane liikoja hätiköidä, ettei mukaan livahda ei-toivottuja aineksia. Kotimainen Somberaeon on noudattanut ohjetta tunnollisesti, sillä Broken on jo yli vuosikymmenen ikäisen yhtyeen ensimmäinen virallinen julkaisu. Ja totta tosiaan, nyt ei jukolauta hymyillä tai edes hymistellä. Nyt masennutaan ja murehditaan.

Bändin ikä huomioiden ei ole yllättävää huomata, että suurimmat lastentaudit on karsittu pois ilmeisesti jo kauan sitten. Vuosien 2008 ja 2010 välissä äänitetty levy säteilee omaa raskasmielistä ja mustaa melankoliaansa varmoilla, joskin samalla myös melko tutulta kuulostavilla otteilla. Vertailukohtia voisi haeskella vaikkapa Murderin aikaisen Katatonian tienoilta, eli jonkinlaista black-sekoitteista melankolisen depressiivistä metallia tässä vuodatetaan.

Parasta antia ovat maalailevat, pitkäjänteiset ja synkän melodisesti kutovat kitarakuviot, jotka antavat esimerkiksi avausraidan lohduttomaan mustuuteen komeita harmaansävyjä. Tempo heiluu kautta levyn aika ahtaissa raameissa, eli sen paremmin ultrahidasta laahausta kuin nopeaa kaahaustakaan kiekolta on ohimeneviä hujauksia lukuun ottamatta turha odottaa.

Laulupuoli hoituu sekä raaempaa rähinää että harvemmin myös matalempaa murahtelua hyödyntäen. Soundi on kirkas, erotteleva ja ehkäpä aavistuksen turhan diskattinen, joskin omalla tavallaan se antaa kokonaisuudelle hieman samankaltaista raastavuutta, kuin mitä monet melodiset black/dark-levyt esittelivät jo 90-luvun puolella. Ei hassumpaa, ei lainkaan hassumpaa.

Broken on hyvin tehty, joskin hienoisesta kasvottomuudesta kärsivä paketti alakuloista aukomista. Tunnelmiltaan ja toteutukseltaan se voisi olla aivan hyvin vaikkapa vuoden 1998 satoa. Tämä on sitten kuulijasta riippuen joko maailman siistein tai väsynein juttu. Henkilökohtaisesti nautein levyn suomista tunnelmista erityisesti kuulokekuuntelussa, mutta biisimateriaalin tietty kapea-alaisuus ja tappokoukkujen puute alistaa kipuloinnin näissä korvissa vain keskinkertaisen toimiville verivirroille.

Bändin kotisivut
Comments

You must javascript enabled to use this form

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Add comments: SOMBERAEON: BROKEN / Inverse Record...

Enter your comment below:

Name: (required)
E-mail: (required)
Your email will not be displayed on the site; only to our administrator.

For more BBCode info:  [Click here]

Supported BBCode

[b]bolded text[/b]
[i]italicized text[/i]
[u]underlined text[/u]
[s]striked text[/s]
[sub]subscripts text[/sub]
[sup]superscripts text[/sup]
[center]center text[/center]
[hr] To draw a line
[url]http://ongetc.com[/url]
To quote:[quote]quoted text[/quote]
[code]monospaced text[/code]
To change text size: [size=9]Your Text[/size]
To change text color: [color=red]Red Text[/color]
or [color=#FF0000]Red Text[/color]
(Can use many different color names or hex codes.)



Comment:

Digitalplant.fi