|
LASSI VALTONEN: KUKIN TYYLILLÄÄN / Sony Music |
|
|
Lähettänyt Jani Sipilä
Luettu 1789 kertaa.
|
|
01.12.2011 |
   3
Ydinkysymys: Onko Valtonen uudestisyntynyt Badding?
Lassi Valtonen hurmasi Idolsissa konstailemattoman rehellisellä omalla tyylillään. Vaatimaton, melankolinen ja lakoninen nuorimies herätti ikääntyvässä tuomaristossa muistoja Rauli Badding Somerjoesta ja muista takavuosikymmenten iskelmätähdistä, jotka osasivat olla tavallisia mutta silti viehättäviä - helposti samaistuttavia mutta kuitenkin jotakin suurempaa. Siinä missä muut kilpailijat pyrkivät olemaan poptähtiä, olemukseltaan pidättyväinen Lassi erottui edukseen, keräsi suuren kannattajajoukon ja viisaasti jättäytyi leikistä varhaisessa vaiheessa ryhtyäkseen kokeilemaan omia siipiään musiikkibisneksessä. Joku voisi sanoa tätä äärimmäisen älykkääksi tavaksi erottua joukosta, mutta Valtosen kohdalla on vaikea kuvitella sen olleen muuta kuin silkkaa rehellisyyttä.
Valtosen debyyttilevyn kappaleet ovat mm. Matti Johannes Koivun, Tuure Kilpeläisen, Matti Mikkolan ja Topi Sahan tekemiä. Sävellykset ovat iskelmähenkisiä ja laadultaan korkeatasoisia. Valtosen omaa musiikkia levylle asti ei ole päätynyt, vaikka Idolsista lähtemisen aikaan puhuttiin nuoren herran omasta bändistä, mutta sentään Lassi soittaa joissain levyn kappaleissa rumpuja. Debyyttialbumin sovitukset ovat hillittyjä ja kauniita, nostalgisesti ja iskelmähengessä tunnelmoivaa ja vanhanaikaista minimalismia, jossa bändisovituksille on jätetty hienosti hengitystilaa. Bändin sovitukset loistavatkin upeina kappaleesta toiseen ja ovat ilman muuta levyn vahvinta antia. Valtonen tulkitsee tyylilleen uskollisesti herkästi ja maltillisesti, mutta kuitenkin hieman yksitoikkoisesti. Suuria tulkintoja levyltä ei löydy, vaikka sävellyksissä olisi niihin tarvittavat puitteet. Onneksi täyshutejakaan levyllä ei ole, Valtonen kyllä hallitsee edustamansa tyylilajin erittäin hyvin. Levyn visuaalista ilmettä myöten kyseessä on tarkkaan harkittu ja räätälöity paketti osuvaan markkinarakoon, loppuun saakka Baddingin hengessä.
Television voimaa markkinoinnin edistäjänä ei ole koskaan syytä väheksyä. Tilaisuus on käytetty erinomaisesti hyväksi, ja nuoren herran haaveista on tehty totta kun siihen on kerran mahdollisuus. Levyn musiikillinen anti jää kuitenkin osin keskinkertaiseksi, vaikka nuoremmalle Idols-fanikannalle on kuin varkain myyty sitä samaa musiikkia, joka vanhempien radiosta kuuntelemana on aiemmin varmasti lähinnä ärsyttänyt. Albumia ovat hehkuttaneet Helsingin Sanomat ja muut suuret lehdet, mutta se ei ole yllätys, sillä levy on pohjimmiltaan "vanhojen äijien musiikkia" ja häpeilemätöntä kaipuuta Baddingin aikakauteen.
Valtonen on sympaattinen solisti, mutta musiikilliset näytöt jäävät tällä albumilla antamatta. Valtonen pyytää levyn kansiteksteissä, ettei häntä enää kutsuttaisi Idols-Lassiksi vaan pelkäksi Lassiksi. Se on aika vaativa pyyntö kun otetaan huomioon, että levyllä ei ole Valtosen omia biisejä ja näkyvyys on hankittu pelkästään Idolsin avulla. En oikein tässä vaiheessa hahmota edes tähtipotentiaalia, ainoastaan television mukanaan tuomaa hypeä, mutta levyn kappaleet ovat toki kelvollisia. Ironista on, että esimerkiksi Matti Johannes Koivu on jo pitkään tehnyt vastaavantyylistä mutta parempaa, modernimpaa ja omaperäisempää musiikkia, mutta on silti suurelle yleisölle tuntematon. Nyt Valtonen hengittää Koivun tekemistä kappaleista, jotka eivät silti ole lähelläkään Koivun omien levyjen huipputasoa, mutta suosiolla mitattuna Valtonen on selvässä etumatkassa. Hämmästyttävää.
Kotisivut
|
