 Muutama vuosi debyytin jälkeen hänestä kasvoi Helsingin
Forum-kauppakeskuksen korkuinen nainen. Uutta levyä tehdessään hän
piilotti aiemmin saadut palkinnot komeroon. Hän tekee biisin vaikka
tunnissa ja haluaa elää kuin viimeistä päivää.
Chisua (Christel Sundberg, 29) huvittaa hänestä näkyvät mainokset, erityisesti se järjettömän kokoinen Helsingin Forumin seinässä. Siinä hän katselee kauniina Mannerheimintietä pitkin Eduskuntatalolle.
- Onhan se ihan absurdia. Onneksi en ole kuin pari kolme kertaa nähnyt sen, kun en ole ehtinyt Stadissa pyöriä. Herää sellainen perisuomalainen nöyryys, että tekee mieli kulkea huppu syvällä päässä ja pää painuksissa siitä ohi. Tai ainakaan en jäisi siihen hirveästi hengailemaan ja osoittelemaan, Chisu nauraa.
Vaateketjun keulana oleminen on ehkä epäolennaista, jos tiukasti musiikista puhutaan, mutta siinäkin on jotain sangen chisumaista. Hän ei nimittäin asetu lokeroitavaksi tai tee odotettavia asioita. Hän tekee mitä huvittaa. Chisu on ristiriitainen ja kiehtova yhdistelmä, joka muuttuu monimuotoisemmaksi, mitä enemmän sitä tarkastelee. Lahjakas ja nöyrä, itsevarma ja höpsö, ja naisellinen, mutta niin vangitsevan huolettomalla tavalla.
- Minulla on aina ollut sellainen naisellinen ote, mutta sielusta löytyy jonkin verran äijää myös. En ole henkeen ja vereen naisihminen, enkä hienohelma, tykkään vaihtelevasta tyylistä. En ole koskaan ajatellut, etten voisi tehdä jotain siksi, että se ei ole tytöille tarkoitettu. Ala-asteellakin olin puukäsitöissä, selittää Chisu.
Hänen musiikkinsa puhuttelee yli genrerajojen ja kolme albumia ovat myös osoittaneet Chisun muuntautumiskyvyn. Esikoisalbumi Alkovi (2008) esitteli hieman hipahtavan ja vakavahkon nuoren naisen, joka lauloi, ettei hänen kotinsa ollut täällä. Vapaa ja yksin -levyn (2009) sinkku Baden-Baden taas oli hersyvän hyväntuulinen, ja sen videossa Chisu poukkoili virnistellen ratikassa. Hetkeä myöhemmin hän sai jöröimmätkin kundit itkeämään keikoillaan Sama nainen -kappaleella. Uusi Kun valaistun -levy jatkaa tyylikkään ja tunnelmia maalailevan popin tiellä, ollen kuitenkin hivenen seesteisempi. Keikoilla nähtävä Chisun lavakarismaan on tullut enemmän vakavuutta ja ammattimaista otetta.
- Tiedän mitä tarkoitat ja olen huomannut saman, mutta kyse ei ole tietoisesta valinnasta. Kolmannen levyn myötä tuli lisää biisejä, setistä tuli vähän vakavampi ja jammailuun käytettävä aika väheni. Ja tuli sellainen tunne, ettei setti välttämättä vaadi mitään kainalopierua vaan se toimii sellaisenaan. Kyllä sellaiseen ilotteluunkin pitää tilanteen tullen pystyä, en missään nimessä halua mitään ryppyotsaisuutta, pohtii Chisu.
Peruskoulun, sekä ala- että yläasteen, Chisu kävi Laajasalossa. Myöhemmin 17-vuotiaana sibeliuslukiolaisena hän muutti asumaan yksin Helsinkiin. Peruskouluaikoina hän ei kavereineen ollut sen kummemmin taiteellisesti orientoitunut, mutta musiikki kiinnosti.
- Olimme kavereiden kanssa kiinnostuneita ihan kaikesta, vaikkei nyt taiteista niinkään. Musiikki oli kova sana ja kuuntelimme huolella läpi sen ajan bändejä, samoin kuin joitain vanhempia. Kaveriporukka oli tosi kirjava ja he ovat hajaantuneetkin ihan eri aloille. Musiikkialan ihmisiin tutustuin vasta myöhemmin, kun aloin itse tehdä musiikkia, muistelee Chisu.
Kouluvuosiin ei liittynyt mitään sen suurempaa draamaa tai heräämistä kutsumukseen.
- Musiikki ja liikunta minua ovat viehättäneet aina eniten. Muuten olin sellainen kasin oppilas, perusjamppa. En mitenkään erityisen suosittu, mutten myöskään kiusattu.
Tuleeko lapsuudestasi ja nuoruudestasi mieleen jotain, millä olisi saattaanut olla erityistä merkitystä nykyisen ammattisi ja urasi kannalta?
- Kun olin pieni, isoveli soitti mulle tosi paljon elokuvamusiikkia. Mä uskon, että se herätti minussa sellaisen "wau!"-tunteen. Tajusin silloin, miten hienoja maailmoja musiikin avulla voi luoda. Olin ihan fiiliksissä myös äidin Abba-levystä. Kuuntelimme hänen kanssaan muutenkin tosi paljon musiikkia. Olin lisäksi kova Michael Jackson -fani. Nämä kaikki jutut ovat varmaan ohjanneet mua musan pariin.
- Se, että on voinut musiikin kautta kokea erilaisia fiiliksiä, on aina tuntunut isolta jutulta. Myöhemmin ymmärsin, että sitähän voi tehdä itsekin. Ja sitä kautta tähän on päädytty, summaa Chisu.
Toisin kuin monet musiikin parissa työskentelevät, Chisu ei muista ensimmäistä ihkaomaa albumiaan. Ei kovasta miettimisestäkään huolimatta. Hän on nimittäin yrittänyt kelata sitä ennenkin. Vahvin veikkaus on Michael Jacksonin Bad (1987), ja vielä oikein kasettiversiona.
Vahva kiinnostus musiikkiin sai Chisun aloittamaan musiikin tekemisen yksin. Kotona oli piano, jota hän oli opiskellut. Hän loi kokeellisia äänimaisemia ja tallensi niitä kasettinauhurilla.
- Olen toisaalta onnellinen siitä, että olin pakotettu luomaan itse. Ilman sitä en ehkä olisi alkanut tehdä musiikkia niin monitoimisesti. Nyt pystyn tekemään tuotannot itse ja tunnen musaohjelmat. Silloin se oli vähän pakko.
 Kaipasitko ympärillesi jotain musiikkiverkostoa tai ihmistä, jonka kanssa olisit voinut tehdä asioita yhdessä?
- Tottakai! Kaipasin sitä tosi paljon. Olisi ollut ihanaa, jos olisi ollut siinä mielessä samanhenkistä seuraa. Siksi olinkin niin onnellinen, kun lopulta pääsin pyörimään musaporukoihin, koska olen löytänyt sielunveljiä ja -siskoja joistain ihmisistä. Yleensäkin se, että pääsi juttelemaan niistä asioista, joita on miettinyt ainoastaan omissa oloissaan. Se oli tosi freesaavaa ja kivaa.
Chisun vahvuus taitaa olla juuri siinä, että hän on kasvanut itsenäiseksi varhain. Hänellä on itsevarmuutta ja rehellinen käsitys omista kyvyistä. Hän tietää, mitä olisi voinut olla enemmän ja mitä puuttui, muttei jää surkuttelemaan. Niillä mennään, mitä on annettu, ja niillä tehdään parasta mahdollista. Myöhemmin on kyllä siunaantunut parempia työkaluja ja -kavereita, mutta ainoastaan tukemaan sitä matkaa, mitä Chisu on tehnyt lapsesta saakka.
- Olen aina tiennyt, että haluan tehdä musiikkia, ja sitä kautta olen tehnyt myös valintani. Uhraukset on aina tehty musiikin hyväksi, ei koskaan sitä vastaan, Chisu kiteyttää.
Suomessa tuskin kukaan artisti heittäytyy parin onnistuneen levyn jälkeen syljeksimään kattoon tai viheltämään takki auki. Tai jos näin tekee, saattaa siitä olla kirpeät seuraukset.
Chisukaan ei jäänyt yleisön ja kriitikoiden suitsuttaman Vapaa ja yksin -levyn jälkeen viettämään leppoisia chisunpäiviä vaan reagoi kolmannen levyn paineisiin tekemällä eräänlaisen puhdistuksen. Asuntoa koristaneet palkinnot saivat muuttaa levyn tekemisen ajaksi komeroon piiloon.
- Se oli rituaali. Ajattelin, että näin on nyt toimittava, jotta levyn tekemisestä tulee jotain. Piti pystyä keskittymään ja unohtamaan ne, koska olo oli ihan että "apua!". En voinut lähteä tekeään musiikkia niin, että joku status on jo olemassa ja valmiina mua varten. Ehkä sitä tulevaisuudessa kasvaa sen verran, että pystyy vain sulkemaan asiat pois mielestään ilman, että täytyy tehdä fyysisesti raskaita sisustuksellisia ratkaisuja himassa, Chisu nauraa.
Eikä tekemisen vaikeudessa ole kyllä mitään ihmeteltävää. Chisun kolmas tuleminen oli yksi syksyn odotetuimmista levyistä. Ellei odotetuin. Esimakua luonut sinkku Sabotage nousi radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi.
Heräilitkö keskellä yötä miettimään, että mitä ihmettä minä olen tekemässä ja miten tässä oikein käy?
- Joo. Juuri tuollainen tunne minulla oli ja siksi ne Emma-patsaat sinne kaappiin joutuivatkin. Minun piti palata perusasioiden äärelle ja mietittävä, haluanko tehdä musiikkia ja mitä annettavaa sillä on. Motiivi ei voinut tietenkään olla se, että minulta odotetaan ja halutaan jotain uutta. Se pitää lähteä itsestä ja se on ainoa tapa tehdä hyvää musiikkia. Rituaaleilla pääsin käsiksi fiilikseen.
Luomisprosessin aikana Chisu luottaa sekä rutiineihin että mukanaan vieviin inspiraatioihin. Rutiinit ovat toteutumatonta herkkua rundin aikana, silloin eletään monen ulkopuolisen muuttujan ehdoilla ja nukutaan, kun se on mahdollista.
- Biisejä tehdessä en yleensä keikkaile. Pyrin luomaan rutiinit itselleni niin, että menen nukkumaan ja herään about samoihin aikoihin. Yritän kirjoittaa päivisin, koska silloin voi elää vähän normaalimpaa elämää ja nähdä ihmisiä. Annan kuitenkin inspiraatiollekin mahdollisuuden, jos se on tullee. Silloin valvon yötä myöten ja menen aamulla nukkumaan.
Vaikka levyn tekemiseen liittyi paineita, osa biiseistä syntyi vaivattomasti.
- Kriisit-biisi oli aika iisi. Hei, tuossahan oli aika hyvää riimittelyä! Samoin Ennustus tuli helposti. Ne olivat molemmat sellaisia "tein päivässä biisin" -tyyppisiä. En hirveästi mietiskelty, että mitähän sitten. Ne vaan oli siinä hetken ja sitten ne olivatkin jo valmiina, muistelee Chisu.
On hän pystynyt joskus vieläkin nopeampaan suoritukseen. Ollessaan NRJ:n Aamupoikien vieraana, aikaa oli tunti. Aihe tuli kuulijoilta ja se oli sikainfluenssa. Reilun minuutin mittainen biisi osui ja upposi.
- Jengi luuli, että se on mun uusi sinkku, mikä olikin ihan mahtavaa. Ajatella, että sitä pystyy tunnissa tekemään sellaista jälkeä, Chisu muistelee innostuneena.
Chisu on verrannut levyn koostamista vaatekaapin penkomiseen. Kaikkea ei voi panna päälle, pitää olla valinnanvaraa, josta sitten paras kokonaisuus löydetään. Nyt biisejä on yhdeksän, yksi vähemmän kuin aiemmilla levyillä. Tarkoittaako tämä pientä paljastelua tai nakuilua?
- Nyt on ihan alaston meininki joo, Chisu helähtää nauramaan.
- Levyn avausraidaksi tarkoitettu biisi tipahti pois, koska se ei istunut joukkoon. Se pilasi kaiken muun harmonian. Olen tyytyväinen ratkaisuun, muttei se välttämättä tarkoita sitä, etteikö sitä koskaan julkaistaisi. Täytyy katsoa. Siitä on ollut paljon puhetta ja ihmiset ovat toivoneet, että sen saisi kuulla.
 Uuden levyn hauskin kappale on Kriisit. Se on vastustamattomasti etenevä ralli, jossa käydään ihmisen eri vuosikymmenten ikäkriisit läpi. Rajusti kärjistäen, tietenkin. Kappale on hieman samaan tapaan hullunkurinen ja tarttuva kuin edellisen levy Baden-Baden. Molemmissa on humoristisuuden takana myös vakava ajatus.
Tekeekö ensi vuoden pyöreän merkkipäivän kriisi tuloaan?
- Käsittelin sen jo. Mietin miten urpoa voi olla, että oma mieli pelottelee kaikenlaisilla asioilla. Mutta ei sitä pönttöä tarvitse kuunnella ja niinpä kirjoitinkin aiheesta ironisen biisin. Omakohtainen ja vahva motiivi siinä oli taustalla, Chisu selittää.
Kriisi on siis tältä erää käsitelty ja seuraavaankin on vuosikymmen aikaa. Siitä huolimatta Chisulla on luonteenpiirre, joka tuottaa hiukan ongelmia ja josta hän haluisi opetella eroon.
- Hoen koko ajan itselleni, että on kamala kiire. Siitä haluaisin päästä eroon, se on tällä hetkellä sellainen asia. Ihminen itsehän sen kiireen luo. Pitäisi ottaa rauhallisemmin ja keskittyä käsillä oleviin tilanteisiin.
Tätä tuntuu vaikealta uskoa, niin vapautuneen ja rauhallisen oloinen hän on esiintyessään ja antaessaan haastatteluja. Chisu nauraa myös paljon. Onneksi kiire ei ole vielä ehtinyt vaikuttaa tuota iloisuutta sammuttavalla tavalla.
Ehkä kiire on jollain tasolla hyväksikin, silloin kun ei ehdi niin miettiä itseään. Eräässä aiemmassa haastattelussa Chisu on sanonut, ettei oikein tajua kuinka suuri ja millainen ilmiö hän on. Ja että sen tajuaminen voisi olla pelottava asia.
- Pelkään sitä, että pissa nousee päähän. Mutta jotenkin tuntuu, että jos se olisi ollut noustakseen, niin se olisi noussut jo. Koen olevani aika lailla jalat maassa ja ilman sen suurempia odotuksia. Tässä voi kehittyä koko ajan. Eikä vastaavasti tarvitse tehdä kaikkea, mitä ei halua, Chisu pohtii.
Teinivuosinaan Chisu harrasti nyrkkeilyä ja ottelikin kolme kertaa. Ne päättyivät häviöön, turpaan tuli. Ja sellainen ottaa päähän ja hävettää enemmän kuin fyysinen kipu. Nyt nuo vuodet ovat kaukana ja Chisu käy musiikkikehässä matsia, joka näyttää hänen kannaltaan voitokkaalta.
Muistatko milloin olisi viimeksi tullut turpaan?
- No nyt ei ole kyllä hetkeen tullut. Joitain yksittäisiä kommentteja tietysti on, mistä tulee fiilis, että miksi tuo nyt piti kirjoittaa tai oliko juuri tuo asia noston arvoinen. Kyse on kuitenkin vain yhdestä levystä, minkä olen tehnyt, ei mistään sen suuremmasta. Eikä tässä työssä turpaan ottamista voi pelätä. On ihmisiä, jotka ovat musiikistani todella innoissaan. Ja minun onneksi niitä ihmisiä on paljon.
Kun Chisulta kysyy, mikä on hänen salainen aseensa myönteisyyden säilyttämiseksi kaiken pyörityksen keskellä, hän muistuttaa oman rauhan ja hetkessä elämisestä tärkeydestä.
- Jokainen päivä on erilainen, joten siihen ei ehdi turtua, mutta pitää muistaa pitää breikkejä säännöllisesti. Pitää myös muistaa, ettei tämä jatku ikuisesti. Voihan olla, ettei mitään seuraavaa levyä tulekaan. Pitää nauttia nyt, kun se on mahdollista, ja löytää sellainen positiivinen tyyli elää kuin viimeistä päivää. That's it!
|
