|
IMPALED NAZARENE, TUSKA 2011 |
|
|
Lähettänyt Kari Koskinen Luettu 924 kertaa.
|
|
29.07.2011 |

Tiivistäen Impaled Nazarenen keikat voisi ilmaista vaikkapa niin, että
vittumainen kääpiö kirkuu lavalla rivouksia, ja kaikilla on niin
mukavaa. Vaan koskapa kyseessä on Suomen uppiniskaisin, tylyin, ja myös
uransa sekä levytystahtinsa puolesta yksi perusteellisimmista, ellei
peräti se perusteellisin äärimetallibändi, niin kirjoitetaanpa aiheesta
nyt hieman enemmänkin.
Täyden
tunnin raivonnut ja siinä ajassa lukemattomia raivonpurkauksia
esittänyt Impaled Nazarene on nimittäin edelleenkin aivan tolkuttoman
kova bändi. Okei, toiminta lavalla ei kenties ole enää yhtä levotonta
kuin joskus takavuosina, eivätkä Mika Luttisen välispiikitkään olleet
tällä kertaa kovin paheksuttavia, mutta nykyään yhdellä kitaralla
rankaiseva ryhmä on musiikillisesti ajatellen aika pirunmoisessa
kunnossa. Luttisen kurkku jaksoi alussa hieman huolettaa, mutta muutaman
ensimmäisen kappaleen jälkeen sitä kireää ylärekisteriäkin alkoi
tulemaan tutulla tavalla.
Vitutuksen Multihuipennuksella
käynnistynyt tulitus sisälsi tuttuun tapaan sekä rokkaavampaa
(Ghettoblaster, Let’s Fucking Die) että brutaalimpaa (Penis et Circes,
The Horny And The Horned) kamaa. Sadhu Satana ja Total War – Winter War
eivät edelleenkään ole mielestäni kovinkaan ihmeellisiä kappaleita,
mutta menkööt nyt. Kukaan ei ole täydellinen. Kerettiläisenä ja
muutoinkin vääriä mielipiteitä omaavana henkilönä pitää tosin valittaa
siitä, että olisin kuunnellut uusia kappaleita paljon enemmänkin. On
nimittäin niin, että viime vuonna julkaistu Road To The Octagon on
ehkäpä bändin parasta tavaraa. Corpsesin, The Day Of Reckoningin,
Enlightment Processin ja Tentacles Of The Octagonin ohella olisin
kuullut mielelläni vaikkapa Gag Reflexin ja Silent And Violent Typen
kaltaisia julmuuksia, vaan ehkäpä sitten ensi kerralla.
Loppuun
hurjastellut Coraxo ja Kuolema Kaikille (Paitsi Meille) niittasivat
loppuun oman naulansa, jonka jälkeen kelpasi ihmetellä lavalla
säteilleen maestron onnellista naamaa. Tiedä sitten sopiiko Impaled
Nazarenen keikalla hymyillä, mutta piru vieköön, jos Luttinen kehtasi
näyttää keikasta nauttivansa, niin sitten kehtaan kyllä minäkin. Pitkää
ikää.
Kuvat: Emilia Kinnunen |