|
VICIOUS RUMOURS: RAZORBACK KILLERS / SPV/Steamhammer |
|
|
Lähettänyt Ida Mustajärvi
Luettu 697 kertaa.
|
|
16.05.2011 |
   4
Ydinkysymys: Yhdistyykö tässä metal-klassikoiden parhaat puolet?
Vicious Rumours tuntuu pitävän kasassa kaikki power ja thrash-metal -klassikoiden kiinnostavimmat koukut. Jostakin syystä itseltäni on jäänyt kokonaan tutustuminen vuodesta 1979 saakka toimineeseen yhtyeeseen. Ehkä korvat olisi ollut syytä pitää tarkemmin auki, nimittäin veteraanibändin kymmenes studioalbumi Razorblack Killers on loistava yhdistelmä mm. Manowarin kovaäänisyyttä, Iron Maidenin pahaenteistä riffisirkusta ja Mötley Crüen simppelin rosoista tyylikkyyttä. Jos myöskään Judas Priestin, Dion, AC/DC:n ja kumppaneiden tahdissa polkkaaminen ei tuota vaikeuksia, Razorback Killers mitä luultavimmin ei jää pölyttymään levyhyllyyn.
Mitään uutta tai ihmeellistä levy ei sinänsä tarjoa, mutta se ilahduttanee taidokkuudellaan ja moninaisuudellaan monenmoista metallitallaajaa ja etenkin niitä, jotka kokivat tai olisivat halunneet kokea rockmaailman särmän 70- ja 80-luvuilla. Jo ensimmäinen Murderball-biisi tiukkoine Slayer-riffeineen saa hyväksyvän nyökkäilyn yltymään nollasta sataan ja sama fiilis pitää koko levyn ajan viimeiseen, soundeiltaan eteerisen kaipailevaan Deal With The Deviliin saakka. Mukavia makupaloja on tarjolla pitkin levyä, esimerkkinä tästä ”vanhan ajan rokkikukkoilun” elkeet omaava Let The Garden Burn ja yhtäkkisen laukkahevi-intron omaava Rite Of Devastation.
Kymmenen kappaletta ei juurikaan jätä levylle ”ilmatilaa”, vaan kokonaisuudesta on saatu tiivis, tyylikäs ja määrätietoinen. Vahvuus on nimenomaan kokonaisuudessa, eikä parrasvaloissa paistattele vain esimerkiksi laulaja tai rumpali. Levyllä ei äidytä kyllästyttävän pitkiin riffitaidonnäytteisiin, ohjelmantäytebiiseihin tai merkityksettömään maalailuun. Jokainen yhtyeen jäsenistä antaa panoksensa kokonaisuudelle, mikä jättää biisi biisiltä kuuntelijan jännittämään seuraavan kappaleen jyrähtämistä.
|
