|
NEIL YOUNG: LE NOISE / Reprise |
|
|
Lähettänyt Janica Brander Luettu 751 kertaa.
|
|
09.02.2011 |

    3
Ydinkysymys: Kuinka moni 64-vuotias jaksaa edes yrittää?
Fiiniltä kalskahtavasta nimestään huolimatta "Le Noise" on ehtaa Neil Youngia. Vaikka tyylilajit ovat vaihdelleet vuosien mittaan countrysta bluesiin ja alternativeen, tuo Youngin naukuva ääni ja rosoinen toteutus musiikkiin tunnistettavan pohjavireen. "Le Noise " jatkaa Youngin alternative-matkaa. Levyllä on melankoliaa, särökitaraa ja maailmantuskaa vaikka muille jakaa. Kokonaisuutena albumi jää kuitenkin hiukan hahmottomaksi äänimassaksi eikä yksikään biisi kohoa terävänä kärkenä muiden yläpuolelle. Toisaalta levyltä puuttuvat myös pliisuimmat mahalaskut.
Hattua Youngille on kuitenkin pakko nostaa. Ne artistit, jotka kukoistavat elämänsä ehtoopuolella, ovat äärimmäisen harvassa. Vaikka Young ei tällä levyllä varsinaisesti kukoista, hän on kuitenkin tasaisen tuottelias ja uskaltaa tehdä erilaisia kokeiluja. Lisäksi "Le Noise" on selvästi parempi albumi kuin vuonna 2009 ilmestynyt "Fork In The Road", joka oli vielä tätäkin tasapaksumpi kokonaisuus.
Albumi tarjoaa tarpeeksi hyvän, mutta yllätyksettömän biisipaketin runsaiden ja rohevien kitaravallien, melun ja rosoisen tuotannon ystäville. Kun levyä arvioidaan koko Youngin mittavaa tuotantoa vasten, se on korkeintaan keskitasoa. Monissa kappaleissa olisi ollut napakoittamisen varaa. Nyt monet biisit hajoavat ja purkautuvat reunoistaan. Lepsuus taiteellisuuden varjolla paistaa kokonaisuudesta ikävästi läpi. Loppukaneettina on kuitenkin todettava, että jos mies jaksaa naukua vuosikymmen toisensa jälkeen ja tekee omaa musiikkia, pelkästään siitä on annettava yksi tähti.
www.neilyoung.com |