SNOW WHITE'S POISON BITE: THE STORY OF KRISTY KILLINGS / Sound Of Finland
Lähettänyt Ida Mustajärvi Luettu 802 kertaa.
22.12.2010
3
Ydinkysymys: Kuuluuko tämän yhtyeen tulevaisuuteen kansainvälinen läpimurto?
Joensuulaisen Snow White's Poison Biten valttina on muun muassa se, että nelikko yhdistelee kahta kuulijakunnaltaan toisiaan karsastavaa musiikkilajia. Tyyliään osuvasti horrorcoreksi luonnehtivan yhtyeen soundista tulee herkästi mieleen My Chemical Romance ja The Used kumppaneineen, mutta meno yltyy aika ajoin sen verran rankaksi, että bändi voisi vaivatta syödä em. orkesterit aamiaiseksi.
Menevän esikoisalbumin parhaat hetket koetaan kieroutuneen intron ja kertosäkeen siivittämässä nimikkobiisissä Kristy Killings. Rempseä screamo-meininki ja demonimainen mättäminen taas kaveeraavat ehkä osuvimmin kappaleessa Let's Get Dead With The Living Dead. Kummastelua aiheutti viimeiseksi biisiksi valittu poikabändimäinen balladi The Dreadful Lullaby, joka kuitenkin (pienen sulattelun jälkeen) annettakoon anteeksi kokonaisuuden muutoin ärhennellessä näin moitteettomasti.
Albumin teemaksi muodostuneet high-school -kliseet splattereineen päivineen tuovat paikoitellen musiikista väkisinkin mieleen Wednesday 13:n kiukuttelevan emo-pikkuveljen. Hyvin potentiaaliseksi tulokkaaksi Snow White's Poison Bite kuitenkin yltää jopa maailmanlaajuisesti ajatellen. Levy tarjoaa valtavaa energiaa jo soittimessa jylläten, joten livenä menon ei luulisi olevan ainakaan pliisumpaa. Ja jos olisikin, meininki luultavasti olisi paskimmillaankin hyvää.