METHODS OF MAYHEM: A PUBLIC DISSERVICE ANNOUNCEMENT / Roadrunner
Lähettänyt Ida Mustajärvi Luettu 669 kertaa.
24.11.2010
4
Ydinkysymys: Onko sekavuus tämän levyn rasite vai pelastus?
Mötley Crüe -rumpali Tommy Leen perustama Methods of Mayhem on mielenkiintoinen sekoitus kaikkea sitä, mikä saa lokeroimispakkomielteiset kriitikot epätoivon partaalle. Ensimmäinen levy näki päivänvalon vuonna 1999, kun Lee menetti joksikin aikaa hermonsa Mötiköiden kanssa ja nyt pitkän viiveen jälkeen on väännetty A Public Disservice Announcement -nimeä ylpeästi kantava riiviö.
Levy on saanut monipuolisen antinsa monipuolisen tiimin (mm. kitaristi J3 ja DJ Aero) panoksesta ja osittainen sekavuus on selitettävissä sillä, että Tommy Lee laittoi kappaleiden rungot nettiin kaiken kansan muokattaviksi ja parhaat parannusehdotuksista valittiin itse levylle.
Meiningin potkaisee käyntiin menestyksekkäästi Drunk Uncle Pete, josta tulee mieleen Blink 182 ja Bloodhound Gang kumppaneineen sekä 90-luvun lopun high school -komediat. Vaikka 11 kappaletta sisältävä levy on pääasiassa numetal-painoitteinen, on se tyylilajillisesti ilahduttavan monipuolinen. Välillä kuullaan lähes balladimaista materiaalia, kun taas kaikessa ärsyttävyydessään tehokas gangsta-disco-Hollywood-plastic-renkutus ottaa roolin parissa biisissä. Yllättävä veto oli myös hienon pianointron omaava Back to Before, jossa päästään kultaisen 80-luvun syntikkapopin nostalgisiin maisemiin.
Suoraan sanottuna oletin tämän levyn olevan jokseenkin rasittavaa fred-durstmaista pörhistelyä, vaan eipä ole miehiä rintakarvoihin/karvattomuuteen katsominen. Parista samantekevän oloisesta täytebiisistä huolimatta suosittelen tätä levyä soitettavaksi bileiden etkoille ja mahdollista jälkimorkkista potiessa levyltä löytynee myös lohduttavaa asiaa.
