Live | Metal | Rock | Pop

TRAIN: SAVE ME SAN FRANCISCO / Columbia Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Marja Kivilompolo
Luettu 471 kertaa.
  
22.06.2010
train_kansi.jpg



  
 

Ydinkysymys: Voiko yhtye kasvaa ulos hitistään? Ja voiko saman tehdä myös kuuntelija?

Train valloitti hetkeksi suuret määrät ihmisten sydämiä hitillään Drops of Jupiter, jota voi yhä kuulla soitettavan radiossa. Ja sitä kelpaakin soitella, sen verran hyvä ja melko ajaton kappale on. Tuon hittilevyn jälkeen Train on tehnyt tasaisesti musiikkia, ja nyt julkaistu Save Me San Francisco on yhtyeen viides pitkäsoitto. Ja kyllähän yhtye voi kotikaupunkiaan San Franciscoa avuksi pyytää. En vain tiedä riittääkö se.

Levy on huomattavasti kepeämpää kuin aikaisempi Train, ajoittain mielessä käy jopa ilopoppari Jason Mraz, mikä ei välttämättä ole lainkaan huono asia. Itselleni sattui se perusvirhe, että kun kerran tykästyin Drops of Jupiter -biisiin, oli Trainin uudessa levyssä paljon kuunneltavaa, sulateltavaa ja opittavaa.

Itse levy on hyvä, kesäinen ja miellyttävä. Päähän jäävät helposti soimaan esim. kepeä Hey Soul Sister, If It's Love ja Marry Me. Koko levyn ajan ihmettelin kuitenkin, että missäs on se Train, joka siitä jupiterista lauloi. Helpotusta tähän hätään löytyy kuitenkin levyn viimeisestä kappaleesta: se nimittäin on livetaltionti Drops of Jupiter -biisistä.

Save Me San Franciscoa piti kuunnella muutaman kerran, että sitä saattoi alkaa kuuntelemaan itsenäisenä levynä ja unohtaa muutaman vuoden takaisen hitin. Suotavaahan on, että yhtye kehittyy, pääsee soittamaan haluamaansa musiikkia ja laa laa. Itse mietin välillä, että lienevätkö tekijät olleet levyä tehdessä erityisen rakastuneita tai onnellisia, sillä hyvä mieli tästä ainakin kuuluu läpi. Mutta totuttelua tämä levy vaatii, ja se voi hyvinkin johtua kuulijasta, ei itse yhtyeestä ja levystä.

www.trainline.com
Comments

You must javascript enabled to use this form

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Add comments: TRAIN: SAVE ME SAN FRANCISCO / Colu...

Enter your comment below:

Name: (required)
E-mail: (required)
Your email will not be displayed on the site; only to our administrator.

For more BBCode info:  [Click here]

Supported BBCode

[b]bolded text[/b]
[i]italicized text[/i]
[u]underlined text[/u]
[s]striked text[/s]
[sub]subscripts text[/sub]
[sup]superscripts text[/sup]
[center]center text[/center]
[hr] To draw a line
[url]http://ongetc.com[/url]
To quote:[quote]quoted text[/quote]
[code]monospaced text[/code]
To change text size: [size=9]Your Text[/size]
To change text color: [color=red]Red Text[/color]
or [color=#FF0000]Red Text[/color]
(Can use many different color names or hex codes.)



Comment:

Digitalplant.fi