|
THE FLAMING LIPS, PITKÄ KUUMA KESÄ 2009 |
|
|
Lähettänyt Tuomas Kärkkäinen Luettu 821 kertaa.
|
|
03.07.2009 |

Hullun tiedemiehen Wayne Coynen johtama lsd-bändi oli itselleni tärkein syy ottaa osaa Pitkään Kuumaan Kesään. En saanut raahauduttua pari vuotta sitten Turkuun, mikä sittemmin hieman harmitti. Onneksi (ja Turun-keikan nähneiden epäonneksi) The Flaming Lipsin tämänkesäinen keikka oli kuulemma melko suora toisinto Ruisrockin vastaavasta.
Ja huh. Eipä ole turhaan ylistetty bändin esiintymisiä erikoislaatuisiksi. Heti keikan aluksi päästiin todistamaan jonkinmoiseksi klassikoksi muodostunut yleisön päällä käveleminen läpinäkyvässä ilmapallossa. Setin pari ensimmäistä kappaletta olisivat jopa saattaneet mennä hieman ohi korvien ilmapalloja, konfetteja ja lavalla temmeltäviä teletappeja ihmetellessä.
 Mutta eivät ne kuitenkaan menneet. Vaikka lavalla nähtiin karhun reppuselässä keikkuva Wayne Coyne, jättiläismäinen hytkyvä kumiperhonen, happoisesti hymyilevä aurinko ja vielä tuhat kiloa lisää konfetteja ja ilmapalloja, keskeisintä The Flaming Lipsissä on aina musiikki ja bändin injektioneulanterävä melodiakynä. Päihdyttäviä pistoksia virtasi suoraan aivoihin yksi toisensa jälkeen: Race for the Prize, The Yeah Yeah Yeah Song, Yoshimi Battles the Pink Robots ja kerrassaan ihana Do You Realize??
The Flaming Lipsillä on käsissään suurenmoisen ärsyttävän bändin tykötarpeet: väkisin keksittyjä kummallisuuksia, ulkomusiikillista mellastusta ja loputtoman aurinkoinen asenne. Jostain syystä tuo asenne kuitenkin tarttuu. Hymy levisi kasvoilleni Coynen kompuroidessa yleisön päällä valtavassa ilmapallossaan enkä ole oikein vieläkään saanut raavittua sitä pois.
www.pitkäkuumakesa.fi |