Live | Metal | Rock | Pop

LIEKKI - YO-TALO, TAMPERE 13.10.2007 Tulosta Sähköposti
Lähettänyt Minna Koivunen
Luettu 1078 kertaa.
  
18.11.2007
Neljännen albuminsa hiljattain julkaissut Liekki sai YO-talon täyden salin hurmioon. Massiivisesta uutukaisesta huolimatta bändi hemmotteli yleisöä useilla vanhoilla hiteillään. Lämmittelijän pestin hoiti hienosti Timo Kämäräisen luotsaama Beagon.

Traffic-pitkäsoittonsa syksyllä julkaissut Beagon osoitti olevansa hyvässä keikkakunnossa. Setissä oli runsaasti kappaleita edellä mainitulta uudelta levyltä, ja ne kuulostivat toimivilta livenä. Muutenkin Beagonin kitaravetoinen rock oli erittäin hyvänkuuloista, eikä heiltä puuttunut rentoutta soitostaan. Vaikka ihmisiä oli saapunut joitain kymmeniä, oli harmi, että he tyytyivät istumaan koko keikan ajan. Ehkä he säästivät tanssienergiansa pääbändin esitykseen. Parasta antia olivat biisin Look at You Now huikea kitarasoolo ja kappale Control of My Mind.

Liekin aloittaessa lavan edusta oli tupaten täynnä, eikä bändin tarvinnut soittaa puolityhjälle salille. Aloituskappaleen valinnassa oli onnistuttu hienosti, kun Tuulien sai tunnelman syttymään huolettomasti. Yhtye soitti kappaleita tasaisesti kolmelta ensimmäiseltä pitkäsoitolta ja hieman enemmän uusimmalta Kalliot leikkaa –albumilta, jolta kuultiin muun muassa aloitusraita Kesäpäivä, Avaruuden siemen, ja Marie. Uutukaiset olivat heti erikuuloisia kuin mihin bändin kohdalla on totuttu, sillä niissä oli häivähdys rockimpia sävyjä. Suurin ero aiempaan oli kuitenkin laulaja Janne Kuuselan artikulaatio eli sanoista sai selvää.  

Tunnelma oli keikalla bändin näköinen: ei riehakas, mutta innostunut ja hieman harras. Ihmiset nauttivat musiikista ja heiluivat sen tahdissa hillitysti. Suurimmat suosionosoitukset saivat vanhat kappaleet Veit omasi lentoon, Vuokralainen ja Luulin, luulen. Vanhoilta levyiltä kuultiin myös muun muassa kappaleet Valeria, Sulka, Tähtien ja Lilja.

Odotetusti Liekki saapui viimeisen kappaleen jälkeen takaisin lavalle. Ensimmäisenä encorena kuultiin harras Tuletko niin kuin öinen maa, jonka jälkeen siirryttiin utuisesta mielentilasta iloisempaan tunnelmaan Jos lähtisin pois –kappaleen myötä. Lisäbiisit eivät suinkaan jääneet vielä noihin, vaan onnistuneet esitykset kuultiin vielä kappaleista Korppi ja Loistaa, loistaa.

Yllätykseksi bändi kapusi lavalle kolmannen kerran. Syyksi laulaja mainitsi, ettei heillä oli hotellihuonetta, jota rikkoa, joten on sama vielä soittaa. Sehän kuuntelijoille kelpasi paremmin kuin kotiinlähtö. Jos oli keikan aloitus onnistunut, ei lopetuksessakaan ollut valittamisen aihetta. Rajan piirsin taa –pitkäsoiton single Päijänne sinetöi hienon illan ja jätti varmasti kaikille hyvän mielen.

Comments

You must javascript enabled to use this form

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Add comments: LIEKKI - YO-TALO, TAMPERE 13.10.200...

Enter your comment below:

Name: (required)
E-mail: (required)
Your email will not be displayed on the site; only to our administrator.

For more BBCode info:  [Click here]

Supported BBCode

[b]bolded text[/b]
[i]italicized text[/i]
[u]underlined text[/u]
[s]striked text[/s]
[sub]subscripts text[/sub]
[sup]superscripts text[/sup]
[center]center text[/center]
[hr] To draw a line
[url]http://ongetc.com[/url]
To quote:[quote]quoted text[/quote]
[code]monospaced text[/code]
To change text size: [size=9]Your Text[/size]
To change text color: [color=red]Red Text[/color]
or [color=#FF0000]Red Text[/color]
(Can use many different color names or hex codes.)



Comment:

Digitalplant.fi