TEA - TYTÖT TYKKÄÄ JA NIIN MYÖS POJATKIN Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Elina Mäenpää   
27.08.2007
Tea01.jpgTea Hiillosteelta tarmoa löytyy Tytöt tykkää-hitti on vallannut radioiden soittolistat ja kesäkansan suut kunniakkaasti. Rempseä nainen emännöi Sub tv:n Junioria, tanssituttaa pikkuväkeä Kids Top 20-ohjelmassa ja sai äskettäin ensimmäisen soololevynsä uunista ulos. Tealla, eikä Tean faneilla ole tylsää.  Reipasta menoa on tarjolla telkkarissa ja nyt koko levyn verran.

Tean debyyttialbumi, hittisinkun nimeä kantava Tytöt tykkää, näki päivänvalon 8. elokuuta. Iloinen Tea on odotetun innoissaan saadessaan esikoisensa kansan korville.


- Mahtavalta tuntuu! Olen todella onnellinen ja jännityksellä odotan mitä kansa tykkää.

Tea kertoo tekevänsä musiikkia ”ikää katsomatta, huumorintajuisille, rennoille ihmisille”. Kysyttäessä kolmea sanaa, joilla artisti itse kuvailisi levyään, nousevat esiin adjektiivit ”monipuolinen, yllättävä ja energinen”. Ja energinenhän levy todenteolla on. Ei kai tältä naiselta voi muuta odottaakaan. Ennen kaikkea Tea kokee onnistuneensa tekemään oman näköisensä albumin, jonka sisältöön on myös itse saanut vaikuttaa.

- Kyllä, levy on näköiseni. Myös haaveeni säveltää, sovittaa ja sanoittaa biisejä toteutui kivasti levyäni tehdessä. Minulla oli mahtava tiimi Sami Baldauf ja Jarkko Ehnqvist, sekä tietysti mega hyvä levy-yhtiöni mukana tekemässä tätä unelmaani, kiittelee Tea onnistunutta prosessia.

- Levyltä löytyy 7 biisiä, joissa olen enemmän tai vähemmän ollut mukana tekemässä sävellys, sanoitus ja sovitus puolta. Minulle on artistina tärkeää että saan itse olla biisieni teossa mukana. Se tunne kun laulaa omaa tuotosta, on jotain uskomatonta!

Tea pomppasi kansan tietoisuuteen Popstars 2–ohjelmasta. Kun kisan kautta syntynyt Jane-bändi hajosi keväällä, Tean oli aika kokeilla siipiään sooloilun parissa. Sooloura onkin maistunut neidolle hyvin, eikä ero Janesta ole tuntunut pahalta.

- Hyvältä tuntuu! Uskon että kaikella on tarkoitus, ei mulla Janea sillain ikävä ole. Upeat muistot ja ovathan tytöt vielä tavoitettavissa kun ikävä tulee, muistelee Tea bändikavereitaan.

Tean sooloura starttasikin mukavasti. Tuttu fakta oli odotettua tarttuvampi. Tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä, on pyörinyt niin omilla, kuin muidenkin huulilla läpi kesän. Missä artisti itse uskoo hitin salaisuuden piilevän?

- Olin yllättynyt positiivisesti, miten suuren suosion biisi sai, kiitos kaikille siitä! Uskon, että biisin voima piilee sen tarttuvassa melodiassa ja sanoissa joita on kiva rallatella biisin tahdissa. Se ajattomuus ja pilke silmäkulmassa meininki on varmasti myös kiva vastapaino arjen uurastukseen.

Tea03.jpgTean musiikilliseen taustaan kuuluvat Janen ohella koulukuorot, teinibändi ja klassinen laulu 5-vuotiaana. Musiikin parissa nainen on siis ehtinyt 24-ikävuoteensa nähden häärimään kunniakkaasti. Tean ihan ihka ensimmäiseksi hittibiisiksi on paljastanut ABCD.

- Kertosäe menee näin: all I want to be me, all I want to be is ABCD, jeee jeee jeee,jee, jee,jee, jeeeeeeeeeeee, it's ABCD, Tea innostuu paljastamaan tekeleensä sanoituksia.

- Uskon että noista vuosista olen hieman kehittynyt. Se oli ala-asteen teinibändini yksi biisi, jonka olin yhteen Hämeenkosken tapahtumaan väsännyt meille. Melodia on mielestäni edelleen ihan käypä mutta sanoitusta voisi hieman hioa. Heh.

Tea tunnetaan iloisena ja energisenä esiintyjänä. Itse hän kuvailee itseään ”suorasanaiseksi skorpioniksi, joka on varustettu positiivisella energialla”. Positiivisuuden vastakohtana Tea myöntää toisinaan esiintyvän kärttyisen Tean, joka kuitenkin leppyy nopeasti. Artistina Tea kertoo vahvuudekseen esiintymisen.

- Olen hionut montaa asiaa esiintymisessäni: laulu kehittyy sitä harjoittaessa, ryhtini on parantunut siihen huomiota kiinnittäessä. Haluan koko ajan kehittyä, en usko koskaan olevani siinä pisteessä ettei mitään hiottavaa olisi.

Jos Tea ei laulaisi, hän olisi omien sanojensa mukaan terveydenhoitaja. Laulamisen ja juontamisen ohella naista työllistävätkin terveydenhoitoalan opinnot. Terveydenhoidon pariin Tean johdatti kiinnostus lääketieteeseen. Muusikon uran hän uskoo taipuvan yhteen hoitoalan kanssa.

- Laulavaterveydenhoitaja, mitä ikinä se sitten sisältääkään, Tea pohtii tulevaa.
 
Laulavaterveydenhoitaja tuskin unohtaa työtään tv-maailmassa. Juontohommia Tea nimittäin luonnehtii ”unelmiensa täyttymykseksi”. Hän onkin tullut perheen pienimmille varsin tutuksi MTV3:n Kids Top 20-ohjelmasta sekä Sub tv:n Junior lastenkanavan emäntänä. Lapset tuntevat Tean, nostavat hänet mahdollisesti idolikseen. Pienten sydämet on helppo valloittaa. Vaikuttaako lasten kanssa työskentely siihen, millaista musiikkia Tea tekee?

- Teen lapsiystävällistä musiikkia, sen enempää rajaamatta sitä mihinkään ikähaarukkaan.

- Mietin sitä, miten lapset kokevat biisien sisällöt ja olen tehnyt asiasta yhden extralaadullisen tutkimuksen jonka tuloksena oli juuri se mitä hainkin, tulos: 12-vuotiaan Milena Mäkisen piirtämät tulkinnat biisieni tarinoista levyni sisäkansissa, kannattaa tsekata!

Tea tanssii, lapset tanssivat. Energinen ja hauska juontaja on helposti esikuva lapsille.
Vielä kun tyyli on kohdallaan ja tukka hyvin, herää pienessa päässä helposti ”tuolta minäkin tahdon näyttä” -ajatuksia. Tea tietää asemansa, ja osaa arvostaa sitä.


- Tunnen olevani vastuussa osaltani lasten esikuvana olemisesta, koska teen lapsille suunnattua tv-ohjelmaa ja kanavaa. Ja jos sitä olen, haluan olla sen arvoinen.

Mitä Tean tyyliin tulee, on naisella valmiina osuva vastaus.

- Uskon että jokaisen ihmisen vahvuus on se että on oma itsensä ja sen kautta tyyli sitten tulee. Mulla on monia tyylejä jotka muodostuvat fiilispohjalta: koti-tea-tyyli, keikka-tea-tyyli...

Kids top 20-ohjelmaa seuratessa häkeltyy siitä energiamäärästä, joka Teasta pursuaa. Ei voi kuin ajatella naisen olevan oikeassa paikassa. Biisit vaihtuvat ja Tea jammaa. Hymy on korvissa ja lapset menossa mukana. Kanavaa ei voi heti vaihtaa, vaan meininkiä on pakko jäädä ihmettelemään. Tea tunnustautuukin ”todella lapsirakkaaksi” ihmiseksi. Mistä Tea ammentaa kaiken sen innon ja ilon?

- Lapsista, musiikista ja tanssimisesta, ja siitä että meillä on mahtava tiimi, jonka kanssa on ilo työskennellä ja siitä että tämä on unelmieni täyttymys, Tea toteaa ja kertoo hyvän shown vaativan niin lasten kuin aikuisten panosta.

Tea19.jpgTelevisiossa nähdään Tean omienkin sanojen mukaan ”extra-pirteä-Tea”. Työ tehdään naisen mukaan täysillä, kotona ehtii laiskotella. Lastenohjelmat hoituvat hyvin, hyvällä fiiliksellä. Entä voisiko Teaan törmätä toisenlaisten juontotöiden parissa, esimerkiksi maikkarin visailuissa tai Ylen asiaohjelmissa?

- Miksei, mutta kyllä musaohjelmat ovat se mitä haluaisin tehdä.

Juontamista, laulamista, terveydenhoito-opintoja. Aherrusta monelta suunnalta. Kysyttäessä, mikä on lähinnä Tean sydäntä, ei tämä pysty valitsemaan, vaan luottaa vaihtelun virkistävän.
 
- En halua valita, otan kaikki! Välillä joku tylsistyttää ja sitten keskityn toiseen, olen aina ollut tyyppi, jolla on monta rautaa tulessa.

Puuhaa riittää. Tean vapaa-aika kuluu arkisista asioista nauttiessa; nukkumista, syömistä ja kavereiden tapaamista. Elämänsä tärkeimmäksi asiaksi nainen mainitseekin elämänsä ihmiset.

Tea on saanut paljon aikaan ja matka Popstars-bändistä juontotöihin ja sooloalbumiin on ollut pitkä. Euroviisulavallakin on käyty kääntymässä. Mitä Tealla on seuraavaksi mielessä?


- Tällä hetkellä elän päivä kerrallaan, mutta unelmia riittää ja tavotteita pitää olla, niillä jaksaa mielenkiinto pysyä ahertamisessa!

www.tea.fi

Comments

You must javascript enabled to use this form

There are no comments yet. Feel free to add one using the form below.
Add comments: TEA - TYTÖT TYKKÄÄ JA NIIN MYÖS POJ...

Enter your comment below:

Name: (required)
E-mail: (required)
Your email will not be displayed on the site; only to our administrator.

For more BBCode info:  [Click here]

Supported BBCode

[b]bolded text[/b]
[i]italicized text[/i]
[u]underlined text[/u]
[s]striked text[/s]
[sub]subscripts text[/sub]
[sup]superscripts text[/sup]
[center]center text[/center]
[hr] To draw a line
[url]http://ongetc.com[/url]
To quote:[quote]quoted text[/quote]
[code]monospaced text[/code]
To change text size: [size=9]Your Text[/size]
To change text color: [color=red]Red Text[/color]
or [color=#FF0000]Red Text[/color]
(Can use many different color names or hex codes.)



Comment:

Digitalplant.fi