Mikä on DemoXpress?
DemoXpress on Suomen mittakaavassa uudenlainen foorumi, joka ei ole pelkästään Vertigon palvelu demojen arvostelua varten, vaan myös kaikille musiikinlajeille avoin demokilpailu. Palkintojen valitsemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että niistä olisi alkutaipaleellaan oleville yhtyeille mahdollisimman paljon käytännön hyötyä.
Lähetä siis demosi arvosteltavaksi ja osallistu samalla demokilpailuun! Osoite on:
Pop, rock ym. demot:
Teemu Koskinen
Vanha Valtatie 30
12100 Oitti
Metalli- ja raskas rock -demot:
Joni Juutilainen
Huhtasaarenkatu 12 C 8
69100 Kannus
Muut demot:
Vertigo
DemoXpress
PL 13
00301 Helsinki
Kuoreen merkintä: DemoXpress!
Lisätiedot: vertigo@POISTATAMAvertigo.cd
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Melankolista suomirockia soittava Julma isäntä Valkeakoskelta ei tuo genreen oikein mitään uutta. Mikko Huovialan karkeahko laulu, bändin humpahtavan ujeltava Chris Reamainen askellus tai biisien yllätyksetön rakenne ei mikään erityisemmin vakuuta. Dingosta (Kuin kulkurina) mennään Yöhön, eikä näiden suomirock-ikonien iskevyydestä ole juurikaan tarttunut Isännälle. Tylsää...
Hyvää: Kitaravaeltelussa on jotain itua
Kehitettävää: Kaikki muu
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
 Paraisilta lähtöisin oleva nelikko rokkaa tällä viiden biisin näytteellä melko valmiina. Onhan kyseessä toki oikea äänite ja miksaamisestakin vastaa itse Jürgen Hendlmeier, mutta pohjalla on hyvät rakennusaineet. Kyseessä on menevä katurock, jossa beatlesmaiset stemmalaulut, ilmavat kitarajamittelut ja rouhea särörokkaus lyövät kättä. Mieleen nousee esimerkiksi Hellacopters ja TSOOL. Soitolle annetaan mukavasti ilmaa, bluespohjaisessa rokituksessa on riittävästi melankoliaa ja haikeutta, mutta myös tarpeeksi energiaa ja menoa.
Hyvää: Meininki, ilmavuus, stemmat
Kehitettävää: Todellista hittiä metsästetään vielä...
The Sheena Hyenasin kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
 Tämä näyte tarttuu tiukasti munista kiinni heti alusta lähtien. Kyseessä on siis raskaasti juoksevaa rockia soittava nelikko, jonka kattava pohjakokemus pistää riman heti aika korkealle. Todella raskas säröjyrä ja rokkijuoksevuus viittaavat stonerin suuntaan, hevikään ei enää kovin kaukana. Raskaudesta huolimatta hommassa maistuu myös juurevuus. Hikeä, paahtoa, tiluttelua ja vaaran tunnetta. Välillä raskauskin maltetaan keskeyttää ja hommaan annostellaan jopa Beatlesmaisia stemmoja. Eniten pidin Queen Of The Southin tymäkästä tarttuvuudesta.
Hyvää: Raskauden ja juoksevuuden tasapaino, murea tunnelma
Kehitettävää: todellisia hittejä jää kaipaamaan
Royal Truckin kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
 Nurmolaisnelikko käyttää perinteistä rock-arsenaalia dramaattisen, proge-vivahteisen tumman rockin rakentamiseen. Kahden biisin näytteellä viehättää erityisesti tumman kitarasärön ja kuulaan pianon sulava kohtaaminen, Villen ulottuva ja vihjailevasta raivoon vaihteleva laulu ja meiningin yleinen hallittu mielipuolisuus. Kakkosraidan tivolimeiningin ja vuorenpeikkojen marssin ristisiitos hymyilyttää. Vaikka Sielun Veljet, YUP ja Kuolleet Intiaanit on kaikki varmasti kuunneltu, kuulostaa KV pääasiassa itseltään.
Hyvää. Persoona, vastakohdat, oman jutun melko suvereeni hallinta
Kehitettävää: Lisää vaan samanlaista hallittua päättömyyttä
Komedia Vulgarian kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
Oululais-Kemiläinen nelikko esittelee näytteellään kolme eri linjoilla taivaltavaa sävellystä. Erittäin ihan jees ei nimestään huolimatta ole Egotrippiä, vaan raskaalla bassolinjalla ja säröisällä kitaralla juoksevaa rokkia. Säkeet mennään pohtivammin, Mika Kurkelan suoraviivainen, hivenen paatoksellinen laulu kohtaa hyvin vahvalla bassolla murisevan taustan. Väliosat ja kerrot mennään sitten vauhdikkaasti ja mahtipontisesti. Jylhyys vähenee vain hiukan tuutulaulumaisessa Suuri hyy-herkistelyssä, Asiallisena vetää meiningin Viikate-tyylisen metsämelankolian kautta hevahtavaan potkuun.
Hyvää: Idearikkaus, menevyys, polveilevuus
Kehitettävää: oman soundin tiivistäminen
Trauman kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
 Jyväskyläläisten Kaj Kiviniemen ja Timo Klingan duo taivaltaa kevyen särövaeltelun maailmassa. Kolmen biisin demollaan kaksikko onnistuu kuulostamaan helposti neljän-viiden miehen bändiltä, mikä on taito sinänsä. Soitossa maistuu junnaileva rock, mutta tunnelma on aika ilmava ja kevyt. Vaikka yleisfiilis on hyvä, ei demo esittele mitään vavahduttavaa tai persoonallista. Laulu myös tökkii aika paljon. Lisäksi välillä kaksikko tuntuu unohtuvan liikaa jumituksiinsa.
Hyvää: hengittävyys, melodisuus, tunnelma, ilmavuus
Kehitettävää: laulu, koukut, tiivistäminen
Poor Jimin kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
 Oululaisen rock-viisikon demo kuulostaa selkeästi vielä demolta: Soundit on taltioitu tosi hiljaiselle, rouhea rock säröilee jopa hiukan enemmän kuin mitä tyylilajiin sopisi. Kolmessa biisissä maistuu toki soittamisen ilo ja tekemisen meininki, mutta hirveän persoonallisia ne eivät ole. Trippin´in akustisempi väliosa on hyvä idea, moisia kannattaa jatkossa harrastaa enemmänkin. Rumpusoundit ovat hetkittäin tosi tuhnut, laulu kuulostaa välillä liikaa määkimiseltä. Ensimmäiseksi demoksi kohtuullinen.
Hyvää: Rockaava, osin haikeakin meininki, karheus
Kehitettävää: soundit, persoona
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
 Oululainen viisikko tahkoaa vauhdikasta äijärokkia.Hard rockaava viiden biisin näyte kulkee avausraita Personal Nemesiksen raskassäröisestä, vihaa ja väkivaltaa uhkuvasta mätöstä Come In The Nightin bluesimpaan jamitteluun. Laurin karhea ääni sopii kokonaisuuteen erittäin hyvin. Menevyys ja säröinen raskaus on saatu hyvin kiteytettyä, mutta hirveän mieleenpainuva tuttavuus Dead Scarlet ei ainakaan vielä ole. Perinteistä raskaampaa paahtoa.
Hyvää: menevyys, tinkimättömyys
Kehitettävää: yksioikoisuus, persoona
Dead Scarletin kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
29.05.2006 |
 Helsinkiläinen nelikko yhdistelee vetävällä tavalla tanssilattiapunkin mukaansatempaavuutta ja popin kepeyttä. Kahden biisin näyte sukeltaa ensin lauantai-illan nousuhumalaiseen biletykseen mukavan rennosti ja jatkaa sitten sunnuntaihin hivenen seesteisimmissä tunnelmissa, jossa Olli Noroviidan englanti särähtelee hiukan. Melodisuus korostuu samalla soitossa sen verran hyvin, ettei moinen hirveästi häiritse. Reipasta, mutta kepeää.
Hyvää: tarttuvuus, kepeys, meininki
Kehitettävää: ääntäminen
The Dancen kotisivut
|
|
|
|
