Mikä on DemoXpress?
DemoXpress on Suomen mittakaavassa uudenlainen foorumi, joka ei ole pelkästään Vertigon palvelu demojen arvostelua varten, vaan myös kaikille musiikinlajeille avoin demokilpailu. Palkintojen valitsemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että niistä olisi alkutaipaleellaan oleville yhtyeille mahdollisimman paljon käytännön hyötyä.
Lähetä siis demosi arvosteltavaksi ja osallistu samalla demokilpailuun! Osoite on:
Pop, rock ym. demot:
Teemu Koskinen
Vanha Valtatie 30
12100 Oitti
Metalli- ja raskas rock -demot:
Joni Juutilainen
Huhtasaarenkatu 12 C 8
69100 Kannus
Muut demot:
Vertigo
DemoXpress
PL 13
00301 Helsinki
Kuoreen merkintä: DemoXpress!
Lisätiedot: vertigo@POISTATAMAvertigo.cd
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Parivuotias jyväskyläläinen viisikko hakee Demoxpressin voittoa messevällä viiden biisin ep:llä. Pienessä nosteessa oleva bändi yhdistelee raskaita säröriffejä pohdiskelevaan kuulauteen ja tummaan melodisuuteen. Soundi on iso, mutta hallittu ja raskaudestaan huolimatta bändi ennemminkin tempoilee energisesti latautuneena telineissä kuin jyrää jykevästi takasuoraa. Vaikka kyllä sitäkin puolta kuullaan... Jami Haaviston laulusta nousee mieleen hieman utuisempi versio Chris Cornellista. Maalailevaa, kiivasta, isoa, idearikasta, melodista ja rullaavaa...
Hyvää: Iso soundi, kiivaus vs. maalaileva melodia
Kehitettävää: Aika valmis paketti
Red Number Two:n kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Vuodesta 2002 toiminut oululaisnelikko soittaa raskaasti riffittelevää suomenkielistä rockia, jossa melankolinen raskaus kohtaa Matti Kuokkasen leijailevan laulun. Ihan Verenpisaramaiseen tunnelmallisuuteen yhtye ei silti yllä. Junnaavuutta irtoaa roppakaupalla, mutta koska sävellykset eivät hirveästi kaavastaan poikkea tai yllätä, tahtoo soittoon hiukan turtua. Kakkosraidan menevämpi ilme koittaa vastata tuohon ongelmaan. Humisevat koskettimet ovat myös mukava lisä seuraavassa biisissä.
Hyvää: suoraviivainen melankolia, menevyys
Kehitettävää: tasapaksuus – ilmeikkyys, miten soitto eroaa tuhannesta muusta vastaavasta?
Myrkkykielen kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Helsinkiläinen säröinen nelikko soittaa riisuttua ja tummanpuhuvaa indierockia alavireisillä laulumelodioilla. Echo Is Your Loven leijailevamman pikkusiskon tunnelma liikkuu riffin ja maalailun, uhkaavan ja seesteisen välillä. Neljän biisin näytteeltä löytyy kaunista melodiaakin junnauksen tueksi, eikä herkkyys katoa säröviidakkoon. Nimensä mukaisesti avaraa ja karua, mutta saa myös hiljenemään ja ihailemaan koskematonta kauneutta. Erittäin valmis.
Hyvää: persoona, alavireen ja särön kohtaaminen melodian ja tumman kauneuden kanssa
Kehitettävää: Lisää vaan samaa!
Murmanskin kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
Torniolähtöinen nelikko rullaa kevyellä ja hivenen 80-lukuisella rockilla. Soitto on mukavan menevää ja kevyttä, valoisuus, ilmavuus ja melankolisuus nousevat heti vahvuuksiin. Lammyn vokalisointi on selkeästi kehitettävien listalla, ääntäminen tökkii hiukan liikaa. Kolmen biisin kattauksesta Lanewalker rullaa iloisemmin, Star Without Famen ollessa selkeästi tummempi ja myös rockaavampi ralli. Echoes From The Past kaikuilee mukavan haikeasti ja etenee kiireettömämmin. Mitään uutta yhtye ei esittele.
Hyvää: keveys, rullaavuus, kaunis melankolia
Kehitettävää: Ääntäminen, yllätyksettömyys
The Diven kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Groovella bassolla ja Johannan ilmavalla funk-laululla rockaava jyväskyläläis-viisikko eroaa heti kolmen biisin näytteensä alusta lähtien massasta – kevyesti punkahtava grooverock tai mollissa haaveileva funk ei ole ihan yleisin musiikin valtatie. Rempseys ei karsi sävellyksellisiä ideoita tai koukkuja, Karitan urut antavat mukavasti lisäulottuvuutta. Kun rumpali Ollikin osaa nimibiisillä tuoda mukaan jopa lehmänkelloa, on touhussa erittäin hyvä meininki. Lupaa hyvää...
Hyvää: Valittu tyyli, rentous, menevyys, koukut
Kehitettävää: Ehkä hiukan tuotannollista hiomista vielä?
Misledsin kotisivut
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Helsinkiläiskolmikon soitto on akustispainotteisuudestaan huolimatta melko punkahtavaa, vinosti junnailevaa ja sanoituksiltaan kierohkoa suomenkielistä rockia. Haikeasta leijailusta ylletään metallihtavaan säröuhkaan ja raivoon, soundien maalaillessa rosoisesti. Keskeltä löytyy hivenen kepeätä jazz-poppia, josta siirrytään raskaahkosti vaeltelevaan progeen. Eli melkoinen sekasikiö, mutta toimiva sellainen. Heleä naisääni täydentää soppaa mainiosti. Sydän, sydämen kokeiluiässä oleva pikkuserkku.
Hyvää: Arvaamattomuus, luovuus, akustisen leijailun ja raskaan uhkan sulava yhteiselo, vieraileva naisääni
Kehitettävää: Ääripäihin voisi ehkä rynnätä kiivaamminkin...
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Metallisen raskasta suomenkielistä rockia. Iiwanoiden parhaita puolia on biisien moniulotteisuus, joka koskee myös laulua. Raskaasta ratsastuksesta liikutaan sulavasti vinoilevaan leijailuun, mutta sinne ei nimiraidalla jäädä turhia homehtumaan vaan kiivas syöksy alkaa väistämättä. Kiivaus onkin yksi selkeä avainsana, toinen voisi olla hallittu pirullisuus. Ja tietysti raskaus. Keitokseen täydentää hallittu psykedelia. Huume toimii hieman paremmin tiiviimpänä, Vaitelias jää hiukan liikaa haaveilemaan.
Hyvää: Tiukka ratsastus, vinous, moniulotteisuus
Kehitettävää: Psykedeliaan unohdutaan hetkittäin
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Helsinkiläisnelikko paahtaa usvaa putkeen rupisella rockilla, jossa kerosiininkatkuista taivallusta maustetaan kaaosefekteillä ja ohjelmoinnilla NINin ja Ministryn hengessä. Sekoitus punkin hyökkäävyyttä, stonerin jyrää ja industrialin synkkiä maisemia kaahaa kovaa, eikä juuri pysähtele miettimään minne on menossa tai miksi. Soitossa kuuluvat pienet kompastelut lienevät ihan suunniteltuja ja sellaisina ihan piristäviä. Neo-tekno-urut ovat ehkä liiankin kylmiä ja persoonattomia. Ankaraa ja melkoisen totista rokkijyrää.
Hyvää: armottomuus, tiukkuus
Kehitettävää: hiukan yksipuolista synkkyydessään, biisimateriaali aika tasapaksua.
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
25.06.2006 |
 Varsin hevahtavaa mätkettä on Pieksämäkeläisen FM 2000-yhtyeen soitto. Silti, suomenkielisessä, vinosti selkään hakkaavassa pyörteilyssä on myös kieroa korpihulluutta riittävästi, jotta homma ei kaadu bulkiksi raskasteluksi. Viiden biisin näyte huutaa korvaan pähkähulluna, muttei ideattomana. Kitaristien hoitama huuto tuo nimenomaan päättömyydellään hommaan persoonaa, eikä basistin örinäkään tee touhusta yksipiippuista öykkämöykkäheviä. Jos johonkin suuntaan pitää nuolia heittää, niin tässä voisi olla korpisuomalaista vastausta System Of A Downille, vaikkei ihan yhtä poppiksia juttuja irtoakaan.
Hyvää: energia, kierous, sävykkyys, raskaus
Kehitettävää: ihan viimeistä kiteytystä ehkä vielä kaipaa..., liveraita ei soi ihan yhtä tiiviisti
|
|
|
|
