Mikä on DemoXpress?
DemoXpress on Suomen mittakaavassa uudenlainen foorumi, joka ei ole pelkästään Vertigon palvelu demojen arvostelua varten, vaan myös kaikille musiikinlajeille avoin demokilpailu. Palkintojen valitsemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että niistä olisi alkutaipaleellaan oleville yhtyeille mahdollisimman paljon käytännön hyötyä.
Lähetä siis demosi arvosteltavaksi ja osallistu samalla demokilpailuun! Osoite on:
Pop, rock ym. demot:
Teemu Koskinen
Vanha Valtatie 30
12100 Oitti
Metalli- ja raskas rock -demot:
Joni Juutilainen
Huhtasaarenkatu 12 C 8
69100 Kannus
Kuoreen merkintä: DemoXpress!
Kierros X
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
Tumman komeaa ja kuulaasti helisevää rokkia soittava helsinkiläinen
nelikko on pienellä viiveellä Demoxpressiin nousevan demonsa
avausraidalla lähellä täysosumaa. Juokseva ja koukukas Follow nappaa
hyvin mukaansa ja hakkaa mennen tullen suurimman osan kotimaisesta
tummemmasta tanssilattiarockista. Eikä huonosti kaarreta myöskään
jatkossa, olipa sitten kyseessä One True Loven rauhallisempi, mutta
yhtä lailla kiivas pohdiskelevuus, Waitingin vauhdikas kaartelu tai
akustisen For Better Or Worsen riisuttu haikeus. Ainoa häiritsevä asia
taitaa olla soundien lievä koleus, joka toki saattaa olla
tarkoituksellista mutta joissain kohtaa hieman töksäyttää. Joka
tapauksessa, yksi viime vuosien parhaita demoja.
Hyvää: no on, hirveästi ei voi motkottaa.
Kehitettävää:
ehkä vielä pientä tuotannollista viilausta, niin saadaan se turha
soundillinen koleus vaihdettua hurmaavaksi toivoksi.
http://www.dawndelayed.com/ |
|
Lue lisää...
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
Helsinkiläisen rock-viisikon esikuvat vaihtelevat Totosta Dream
Theateriin, bändin oman soundin kulkiessa kuitenkin tumman ja jylhän,
mutta aika iloisen, stressittömän ja vaeltelevan rockin maailmoissa.
Kuulaat ja vaeltelevat koskettimet tuovat touhuun mukavasti glamia,
mukana on myös toimiva annos progea. Valoisasti kaartava Running Around
nousee biiseistä valmiimpana esiin. Vaikka soundit ovakin hiukan
tukahtuneet, pääsee yhtyeen valoisuus ja rullaava meininki hyvin esiin.
Tekemistä on toki vielä, tuotannollinen viilaus tekisi hyvää.
Hyvää: rullaavat biisit, positiivinen rentous, sulava monipuolisuus
Vielä: tuotannollista työtä ja kiteyttämistä, niin aletaan olla hyvällä polulla.
http://www.zoecold.com/
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
 Volvox on rytmimies ja tuottaja Pepe Douganin, biisinikkari ja solisti
Janne Lappalaisen ja viilauksesta, puhaltimista ja synista vastaavan
Antti Hermajan muodostama trio. Musiikkityylinä on jazzahtavasta
kepeään vaelteluun vaihteleva elektroninen maailma. Laulut esitetään
puhtaalla suomen kielellä. Volvoxin anti on melkoisen maalauksellista
ja leijailevaa elektroa, tanssilattialla liikutaan lähinnä Kasipallon
aika savuisella jazz-elektrolla. Päätösraita Vedenalaista tuo soppaan
melko tummiakin sävyjä. Ihmeellinen seikkailu tuo hiukan mieleen
elektronisen version Pekka Strengistä, samanlaista psykedeliaa
ammennetaan myös Kauppakeskuksessa. Hämmentävää leijailua.
Hyvää: omaleimaisuus, sähköisen tyylikkyyden ja psykedelian kohtaaminen
Vielä: lisää torvia, vähemmän haahuilua.
http://www.myspace.com/volvoxfinland
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
 Garagepunkkia soittava helsinkiläinen Trash Can Dance tarjoilee tällä
kolmiraitaisellaan esimerkkejä tyylinsä eri osasista. Avausraita
juopottelee kevyesti, sitten vaaniskellaan synkäemmin ja lopuksi
lähdetään paahtamaan sahalla ja pyörteilevällä rokkimeiningillä.
Meininki onkin bändi selkeitä vahvuuksia sekä kaikesta raskaudesta
huolimatta läpi paistava virnuilu. Toki jo garagepunk lähtee melko
yksinkertaisista kaavoista, eikä TCD ainakaan mielikuvituksella pilaa
opittuja latuja. Omassa sarjassaan ihan jees, kuuntelee mielellään
uudestaan. Innostuminen on jo hiukan liikaa luvattu.
Hyvää: meininki, hilpeys
Kehitettävää: persoona
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
 Joensuulainen rock-nelikko liikkuu melankolisen suomenkielisen rockin
parissa aika mahtipontisella otteella. Soitossa on mukavasti sävyjä
näppäilevistä balladeista hikisesti rullaavaan rokitukseen. Arto
Pippolan laulu jää hiukan liikaa tönköksi ja suoraviivaiseksi. Soundit
eivät täysin vakuuta, studioksi äänitetyksi tuotokseksi Ensisato
maistuu hiukan liikaa kellarilta. Paras biisi taitaa olla avausraita
..tun ihana elämä, jossa positiivisempi jamittelu kohtaa kaihon
virkistävän notkeasti.
Hyvää: soiton ilmeikkyys
Parannettavaa: laulun jäykkyydestä ja kellarisoundeista eroon
http://www.takauma.com
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
 Helsingin seudulla toimiva kolmikko kuulostaa aluksi melkoisen
tutunoloiselta alternative/grunge-ryhmältä. On säröpyörteilyä, uhkaavaa
ilmapiiriä ja karhean aggressiivista laulua. Onneksi myös melodiaa
löytyy ja laulaja-kitaristi Henkka Tenkaselta irtoaa muutakin kuin
karheilua. Vihaisen oloisessa sarjassaan ihan kelpoa meuhkaa.
Tärinöissä paikallaan trippaileva Mist jää mieleen, näppäillen
keventävä No Return siirtyy avaralle preerialle pohdiskelemaan.
Slovarimman näytteen parissa yhtyeen taidot ja oma ilme pääsee paremmin
esille. Vielä Tenkanen tuntuisi jännittävän ja kiirehtivän lauluaan
hieman, mutta hyvältä kuulostaa yhtä kaikki. Päätösraita nytkyttelee
vielä mukavasti kiivaimman ja kevyimmän puolen väliltä.
Hyvää: perusasiat on kunnossa ja persoonaakin alkaa löytyä
Vielä: sen persoonan tiivistäminen, loppukin vähäinen takakireys pois
http://www.strenghtval.com |
|
Lue lisää...
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
 Helsinkiläisbändin hard rock lähtee kahden biisin näytteen nimibiisillä
aluksi hiukan laahaten, mutta nousee sitten komeisiin kaariin ja
meneviin tilutuksiin. Aiemmin Spihassa toimineen Henry Lee Rootsin
vokalisointi yltää aina hevifalsettiin asti erittäin ammattimaisella
otteella. Demokilpailuun kokeneiden kehäkettujen gasoliinin makuinen
rock-jyrä on turhankin taitava. Pitkäsoittoahan näiden pitäisi tehdä…
ei kai Suho Superstarin tai Jyrki69:n tasoiset rokkilaulajat ihan mihin
tahansa tuotokseen antaisikaan taustalaulu-panostaan? Hyviä biisejä,
tiukka raskaampi rock-vääntö ja soundit kohdallaan. Ei juuri
motkotettavaa.
http://www.myspace.com/sonicrootsband
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
 Useamman bändikisan parin viime vuoden aikana voittanut turkulainen
nelikko pistelee menevää särörokkia leijuvilla laulumelodioilla ja
koskettimilla kevennettyinä. Jonas Olssonin ja Håkan Åkessonin kanssa
tuotettu neljän biisin näyte on demo-tasolle erittäin hyvin
viimeistelty. Yhtyeen tyyli yhdistelee kohtuullisen omaleimaisesti
raskaasti rullaavaa hard rockia, metalliseen ruoskintaan, emoon ja
esimerkiksi The Rasmuksen menestyksellä käyttämään tummaan
pop-maalailuun. Tony Wirtanen osaa laulaa, biiseissä on ideaa ja
kunnianhimoa ja tyyli on ajassa kiinni. Todellisia killereitä yhtye ei
ehkä vielä luo, mutta soittamansa puoliraskaan melodisen rockin
kentillä Nerveseedillä on jo nyt mukavasti kannuksia ja kykyä.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Hyvää: Viimeistelty, melko omaleimainen soundi. Ammattimaisuus. Tasokkuus.
Vielä: Todellinen hittikynä teräväksi
http://www.nerveseed.com/ |
|
Lue lisää...
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
 Kepeää jazz-rockia soittava oululainen nelikko pistää hemaisevan
kepeästi, rockin jäädessä lähinnä kitaran harteille. Poppiahan tämä
enemmän on. Solisti Vernan hempeän pehmeä laulu maistuu hattaralle
ikään kuin ilmavalle jatsivaihteelle heittäytyneellä The Cardigansilla,
siis sillä alkuvaiheen versiolla. Mieleen nousee hetkittäin myös
Noitalinna Huraa, en tiedä miksi. Kuuradion soundi on lisäksi melkoisen
pelkistetty ja kokonaisuudesta jää jälkimauksi aika öinen, kaikesta
hempeydestä huolimatta. Tanssivia puuteriunia?
Hyvää: persoonallinen kaava, pehmeys, kepeys
Jatkossa: Vikan kappaleen kaltaista tuhopolttaja/kepeä hyväntuulisuus-vastakohtaisuutta kannattaa hyödyntää
http://www.kuuradio.cjb.net/ |
|
Lue lisää...
|
|
|
Lähettänyt Ilkka Valpasvuo
|
|
14.05.2007 |
Vauhdikasta punk rockia letkeällä rockabilly-mausteilla soittava
kolmikko on erittäin mukava tuttavuus. Torvilla koristellussa letkeässä
juoksutuksessa vakuuttaa ennen kaikkea iloinen tekemisen meininki. Myös
biiseissä on hyviä ideoita ja tarttuvuutta ja rouheus antaa touhulle
rockin uskottavuutta. Etenkin avausraidan ska-potkuinen jammailu iski
perille asti. Green Day kohtaa Melrosen.
Hyvää: menevyys, iloisuus, rento tarttuvuus
Vielä: Lisää vaan tällaisia
http://www.kingstarband.com/
|
|
|
|
